Blogi korkattu!

Kun lentokone tammikuun alussa laskeutui San Franciscon lentokentälle, vatsassani kouraisi. Ei se laskeutuminen, vaan edessä oleva vuosi vieraassa maassa, vieraassa kaupungissa. San Francisco Bay Area toki pisti parastaan saapuessamme: aurinko paistoi ja meri kimalteli koneen alla. Hetken jo luulin laskeutuvamme mereen, niin läheltä veden pintaa liideltiin. Ensimmäiset viisi yötä majapaikkanamme oli Hilton hotelli Berkeley Marinassa. Siellä tajusin saapuneeni aivan eri maailmaan. Suomessa kylmää ja pimeää, täällä hotellihuoneen näkymänä huvivenesatama, palmuja ja San Franciscon pilvenpiirtäjien siluetti vasten laskevaa aurinkoa. Olin ihastunut paikkaan! Nyt takana on kolme kuukautta asumista Albany -nimisessä kaupungissa lahden itärannalla. Kotinamme on n. 90 neliön neljä huonetta ja keittiö yliopistokylässä. Talo on ns. town house, kolmekerroksinen puuverhoiltu talo, jonka katutasossa on asuntomme. Kaikki on siistiä, toimivaa ja huoletonta. Jos asunnossa jokin mättää, kylän korjausmiehet tulevat paikalle viivana. Ainoa, mitä kaipaan, on astianpesukone! Kun siihen on tottunut, voih miten tylsältä tuntuu käsin tiskaaminen... Eläminen yliopistokylässä on paitsi taloudellisesti kannattavaa, myös sosiaalisesti rikasta. Lapset ovat saaneet useita kavereita, esim. Ruotsista ja Uudesta-Seelannista ja pihalla on mahtava leikkialue, jossa viihdymme päivittäin. Yhdessä toisten perheiden kanssa olemme viettäneet niin suomalaisia lettukestejä, uusiseelantilaisia pullasyöminkejä kuin tanskalaista pääsiäislounastakin ruisleipineen ja snapseineen! Jostain syystä suosikki-iltani tähän mennessä on kuitenkin ollut naisten elokuvailta proseccon, mansikoiden ja suklaakonvehtien kera. Elokuvana iki-ihana Aamiainen Tiffanylla! Amerikkalaiseen arkeen olemme tutustuneet ehkä eniten lasten koulunkäynnin kautta. Lapset aloittavat täällä koulun 5-vuotiaina kindergarten -luokassa, ja alakoulussa ollaan viidenteen luokkaan asti. Koulut osavaltioiden sisällä ovat hyvin eritasoisia. Suomalaisesta kummalliselta tuntuu se, että koulut on laitettu paremmuusjärjestykseen oppimenestysten mukaan. Jokainen voi netistä katsoa, minkä arvosanan mikäkin koulu on saanut asteikolla 1-10. Samalla alueella voi olla yhdeksikön koulu ja kolmosen koulu. Menestykseen vaikuttanee myös raha. Kalifornian osavaltio käyttää rahaa kouluun per oppilas $8853,00. 42 osavaltiota 50:stä käyttää enemmän. Senpä vuoksi paljon rahaa kerätään vanhemmilta, joten mitä rikkaampi alue, sitä enemmän rahaa koulu saa. Kolmen kuukauden aikana lastemme koulussa on pyydetty sata dollaria per lapsi sadannen koulupäivän kunniaksi, ehdotettu rahalahjoituksia lasten oikeinkirjoitettujen sanojen kannustimeksi ja nyt koulun vapaaehtoisjärjestö pyytää 500 dollaria per lapsi, jotta seuraavanakin kouluvuonna koululla on riittävästi rahaa käytössään. Koulun arjessa on luultavasti paljon samanlaista maasta riippumatta. Täällä kuitenkin tiukat oppilaiden vuosittaiset testaamiset ohjaavat opetusta siten, että pääpaino on päivittäin matematiikassa ja englannissa. Käsitöitä ei ole ollenkaan ja liikuntaakin vain tunti viikossa. Kolmasluokkalaisemme oli kovin pettynyt, kun kindergartenilainen toi kotiin hienoja pääsiäisaskarteluja, mutta kolmasluokkalaiset eivät tehneet mitään pääsiäiseen liittyvää. Kirjoittamisen ja lukemisen tehtävät toistuvat samankaltaisina viikosta toiseen ja matikassa vallalla on tällä hetkellä niin sanottu spiraaliopetussuunnitelma, jossa eri osa-alueiden tehtäviä tehdään jatkuvasti syventäen. Suomeksi sanottuna samalla viikolla käsitellään sujuvasti kertotauluja, murtolukuja, geometriaa, allekkainlaskuja ja desimaalilukuja. Hajanaista, sanoisin. En tiedä miten oppilaat tästä selviytyvät, mutta ainakin oma lapsemme on ollut kovin ihmeissään. Läksyjä on melko paljon ja asiat vaikeampia kuin samanikäisillä Suomessa. Silti osaamisen taso esim Pisa-testeissä taisi olla selvästi alle OECD -maiden keskitason. Oma kouluvierailuni middle schoolin (luokat 6-8) matikantunneilla ei ainakaan vahvistanut käsitystä oppilaiden taidoista. He opettelivat korkolaskukaavoja ja ties mitä haastavaa, mutta tuntuivat hapuilevan heti, jos olisi itse pitänyt jotakin päätellä. Eräs tyttö laski asunnonvälittäjän saamaa prosenttiosuutta asuntokaupoista saaden järjettömän vastauksen. Satuin olemaan vieressä ja tiedustelin, mitä yksi prosentti asunnon myyntihinnasta olisi. Tyttö ei osannut vastata. Mutta mikä täällä ehkä opetuspuolella hävitään, se käytöstavoissa kirkkaasti voitetaan. Lapset käyttäytyvät koulussa uskomattoman hyvin. Käytävillä kuljetaan hiljaa, sisällä ei juosta (oikeasti, en ole nähnyt vielä kenenkään juoksevan) toisiin ihmisiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja ystävällisesti. Aamuisin lapset tervehtivät iloisesti toisiaan ja opettajia. Haastattelin erästä rehtoria aiheen tiimoilta ja hän esitteli minulle koulujen käytösohjelmaa, jossa oppilaita ohjataan hyvään käytökseen monin eri tavoin. Asia on tiivistetty kolmeen lauseeseen: Be respectful, be responsible and be safe. Lasten kanssa käydään jatkuvasti läpi näihin liittyviä asioita ja sekä yksittäisiä oppilaita että kokonaisia luokkia palkitaan oikeasta käytöksestä eri tavoin. Todella vaikuttavaa! Tästä tulikin tällainen kouluvuodatus... Seuraava kirjoitus käsitelköön tähän astisia retkiämme lähialueella.